Matka IPAY-messuille Philadelphiaan Yhdysvaltoihin oli hieno mahdollisuus osallistua kansainväliseen myyntitapahtumaan ja verkostoitua esitystaidetta lapsille tekevien ihmisten kanssa.
Tapahtuma oli järjestetty niin, että osallistujana ei joutunut tekemään valintoja ja miettimään, mitä jäisi väliin jos menisikin tuonne, vaan lähes kaikki oli mahdollista kokea. Aikaisesta aamusta myöhään yöhön pystyi kulkemaan esityksestä, keskustelusta ja teos- ja maaesittelystä toiseen. Lisäksi oli mahdollisuus messuhallissa verkostoitumiseen ja vapaamuotoisempaan ohjelmaan. Lähes kaikki oli kävelyetäisyydellä toisistaan, joten matkoihin ei tuhlaantunut aikaa. Aikataulussa oli kuitenkin sen verran väljyyttä, että muihin osallistujiin ehti tutustua. Viikon lopuksi oli vielä ylimääräinen päivä omistettu Etelä-Amerikasta tuleville esityksille ja ryhmille. Amerikkalaista tehokkuutta ja selkeyttä parhaimmillaan!
Kaikki tapahtumassa mukana olevat lähes 500 ihmistä olivat kiinnostuneita erityisesti lapsille ja nuorille tehtävistä esityksistä. Opin paljon uutta keskusteluissa eri maista tulevien ryhmien kanssa, kuten ymmärtämään, millaisilla realiteeteilla kukakin työtään tekee. Samoin oli valaisevaa nähdä esityksiä eri puolilta maailmaa ja nähdä erilaisia tekemisen tapoja sekä myös sitä mitä aiheita ja miten niitä käsitellään. Ilo oli myös huomata, että meidän ryhmämme esitysten laatu on täysin kilpailukykyinen maailmalla ja esityksistämme oltiin kiinnostuneita!
Ostajan markkinat
IPAYssa oli hyvin paljon enemmän myyjiä kuin ostajia. Ei ole aina niin helppoa löytää 400 ihmisen joukosta juuri niitä, jotka olisivat kiinnostuneita nimenomaan meidän esityksistämme. Tässä oli suurena apuna Suomen Washingtonin-suurlähetystön taloudellisella tuella mahdollistunut Cultural Spotlight –pitchaus, jossa me kaikki suomalaiset osanottajat pääsimme esittelemään ryhmiämme koko osanottajajoukolle isolla teatterin valkokankaalla kertoen samalla tekemisistämme. Tilaisuuden jälkeen saimme paljon kiinnostusta osaksemme. Siitä oli myös selkeästi hyötyä näkyvyydelle, että olimme kaikki yhteisen Suomi-brändin alla. Loppuviikosta meidät jo selkeästi tunnistettiin niiksi suomalaisiksi.
Yhdysvalloista puuttuvat täysin kunnalliset ja valtiolliset taidetta tukevat instituutiot, ja kaikki tehdään joko sponsoreiden avulla tai lipputuloilla. Oli erittäin valaisevaa päästä Kimmel Centerin vierailulle ja kuulla sen johtajan kertovan miten hän tekee ohjelmistovalintoja. Yleisesti amerikkalaisten ostajien kanssa jutellessa tuli selkeästi esiin, että he ensisijaisesti valitsevat sitä, mitä he saavat myytyä omalle yleisölleen eivät niinkään sitä, mistä he itse pitävät tai mikä on nyt ajankohtaista tai mielenkiintoista muualla.
Yhteisiä teemoja ja käyntikortteja
Viikon aikana minulle tuli tunne, että kaksi selkeää teemaa mietityttivät monia; ilmastonmuutos ja marginaaliin jätettyjen ihmisten tarinat. Kuinka taiteella voisi hidastaa ilmastonmuutosta – tai paremminkin, kuinka voi tehdä esityksiä ja kansainvälisiä kiertueita pahentamatta ilmastonmuutosta? Etenkin amerikkalaisilla tuntui olevan tarve löytää tapa saada näkymättömiin jätettyjen ääni kuuluviin ja heidän tarinansa laajemman yleisön tietoisuuteen.
IPAY-tapahtumaan osallistumisen ansiosta minulla on nyt muutama paikka, joihin olisi mahdollisuus myydä Hurjaruuthin esitys tulevaisuudessa. Tutustuin uusiin tanssifestivaaleja lapsille tuottaviin ihmisiin Kanadasta ja Etelä-Amerikasta. Yksi innostunut festivaalin johtaja on tulossa Helsinkiin meitä katsomaan. Lisäksi on monen monta jaettua ja saatua käyntikorttia, joista voi poikia erilaisia yhteistyökuvioita tulevaisuudessa.
Matkan parasta antia oli kuitenkin tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä erilaisia tapoja tehdä ja nähdä asioita. Toisaalta oli myös tärkeää taas kerran huomata, kuinka samanlaisia me lopulta olemme. Kun esityksellä onnistuu puhuttelemaan sitä ihmisyyden ydintä, niin koskettava esitys on koskettava esitys – kulttuurista riippumatta!